Vahva TPK kaatoi Tervarit
21.02.2021
Lauantai-iltana kohtasivat toisensa Futsal-Ykkösen Tervarit ja TPK. Kotijoukkue löytyi ennen ottelua sarjalta sijalta seitsemän ja vieraat sarjan kolmannelta sijalta. Oululaisilla oli alla neljän tappiottoman pelin putki, joista kolme oli tasapeliä. Turkulaisten tappiottamien otteluiden sarja oli 13 ottelua ja ainut tappio oli marraskuulta sarjakärki AU:ta vastaan. Tervarit lähti otteluun kahdella kentällä, kun vieraat olivat rakentaneet oman peluutuksensa kolmen ketjun varaan.
Ottelu käynnistyi tasaisesti ja kumpikin joukkue puolusti tarkasti eikä kummallekaan joukkueelle avautunut pelin alkuvaiheilla hyviä maalintekotilanteita. Vieraiden maalissa pelannut kokenut Marko Laaksonen joutui muutaman kerran venymään parhaimpaansa ensimmäisellä jaksolla, mutta kotijoukkueen yritykset kilpistyivät turhan monta kertaa turkulaisten puolustukseen. Ottelun ensimmäisestä maalista vastasi Samuel SIbakov, joka laukoi pallon maaliin Veikka Pekkalan längistä. Muita tilastomerkintöjä ei nähty enää ensimmäisellä jaksolla. Kummankin joukkueen puolustuspelaaminen oli hyvää ja vieraat olivat hallitsevampi osapuoli pallollisella pelaamisella.
Varsin tasaisen ensimmäisen jakson jälkeen Tervareiden tavoitteena oli lähteä tauon jälkeen hakemaan tasoitusta ja Jyri Vääräniemi laukoikin pallon TPK-maalin ylärimaan. Seuraavasti tilanteesta vieraat karkasivat kahden maalin johtoon, kun Tuomas Hakala teki 0-2. Reilu minuutti tästä Tervarit menetti pallon hyökkäysalueella ja Jyri Sundin käänsi pelin nopeasti käyttäen palloa Joel Kontkaselle, joka löysi Sundinin maalin edestä ja peli 0-3. Pari minuuttia edellisestä lukemat olivat jo 0-4, kun Sundin upotti pallon Tervarimaalin yläkulmaan komealla laukauksella. Tämän jälkeen Tervarit otti pian käyttöönsä viidennen kenttäpelaajien pyrkien hakemaan kavennusta lukemiin, mutta takaa-ajo oli tehotonta. Vieraat sen sijaan onnistuivat vielä kaunistelemaan numeroita kahdesti tyhjään maaliin, ensin Iiro Fager teki 0-5 ja muutama minuutti ennen Joona Forsström teki loppulukemiksi 0-6. Pettymykseen päättynyttä iltaa synkensi oi viime hetkillä tapahtunut Eero Kaiston loukkaantuminen.
TPK oli ennakon mukaisesti vahva joukkue, joka puolusti Tervarit eilen tehottomaksi ja pois maalipaikoilta. Puolustuspelaaminen oli uhrautuvaa ja hyökkäyspelaaminen organisoitua. Turukulaisilla on käytössään laaja materiaali, jonka merkitys tullee korostumaan loppukaudesta otteluruuhkassa, kun joukkue taistelee noususta kahden parhaan joukkueen Futsal-Ykkösessä. Turkulaiset nousivat viikonlopun kahden voiton myötä sarjassa toiseksi 44 pisteeseen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin sarjakärki AU, jolla on pisteitä 48 kappaletta. Joukkueen parhaana palkittiin 2+1 tehot kerännyt Jyri Sundin. Maalissa Marko Laaksonen oli vakuuttava ja otti tarvittavat torjunnat Tervareiden paikoista.
Tervarit on ottelun jälkeen sarjassa edelleen sijalla seitsemän 24 pisteellä. Oululaisten pelit jatkuvat ensi viikonloppuna kahdella vierasottelulla, lauantaina vastassa on EBK/FS Espoossa ja sunnuntaina matkustetaan Vehmaisten Urheiljoiden vieraaksi.
Päävalmentaja Antti Kaisto kommentoi ottelua mietteliäänä.
- Meillä oli saumat 0-1 tilanteessa tasoittaa, mutta ylärima oli esteenä. Pelimme kaatui toisen jakson huonoon neljän minuutin hetkeen, jonka aikana pelimme oli sekavaa. Puolustimme ensimmäisen jakson pallottomana ihan hyvin ja pidimme TPK:n poissa ykkösluokan paikoilta, mutta toisella jaksolla vieraat pääsivät liian monta kertaa hyville paikoille.
- Pallollisena teimme jonkin verran hyviä asioita, mutta emme olleet tarpeeksi vaarallisia haastaaksemme TPK:n. Meillä oli tavoitteena pelata hyvä puolustuspeli ja päästä vastahyökkäysten kautta maalipaikkoihin, mutta TPK puolusti nämä hyvin pois. Yritimme tulla rohkeammin toiselle jaksolle, mutta se ei toiminut tänään.
- Meidän pitää löytää takaisin ensi viikonlopun otteluihin oma aktiivinen tekeminen ja pelin identiteetti paremmalle tasolle. Meidän tulee olla vaarallisempi hyökkäyspäädyssä ja jättää kautta leimannut tehottomuus kotiin. Ensi viikonloppuna tavoitteena on saada enemmän tilanteita aikaiseksi ja varmistaa sarjapaikka, päätti Kaisto.