Oulun herruus jaossa lauantai-iltana
02.01.2020
Tervarit palaa joulutauolta lauantaina ja kohtaa kautta aikojen toisessa Oulun derbyssä FC OPAn. Tällä kertaa isäntänä toimii FC OPA. Ensimmäinen paikallisottelu pelattiin sarjan avauskierroksella ja Tervarit olivat 5-0 lukemin OPAa edellä. Futsal-Ykkösen kausi on OPAn osalta puolivälissä ja Tervareilla on yksi rästipeli FC Raumaa vastaan, joka pelataan tammikuun puolivälissä. OPAn viimeisin ottelu päättyi 4-5 vierastappioon Alastaron Urheilijoita vastaan.
Sarjanousija FC OPA on sarjataulukossa sijalla 11. seitsemällä pisteellään. OPAn alkukausi oli vaikea, sillä taival alkoi viidellä tappiolla. Seuraavasta kuudesta ottelusta saldo on ollut lupaavampi, kaksi voittoa, tasapeli ja kolme tappiota. OPAn sopeutuminen Futsal-Ykkösen mennyt eteenpäin, mutta pelien sisällä joukkue kaipaa tasaisuutta otteisiinsa. Joukkueen puolustaminen on parantunut alkukaudesta ja puolustukseen on löytynyt valmennuksen peräänkuuluttamaa aktiivisuutta. OPAn kotisivujen raporttien mukaan puolustaminen on ollut edelleen ajoittain yli-innokasta, joka on antanut vastustajalle avaimet voittoon.
Alkukaudesta OPAlla oli vaikeuksia hyökkäyspäässä, sillä pallollinen pelaaminen oli liian hätäistä ja pelaamisesta puuttui malttia. Tälläkin saralla on havaittavissa eteenpäinmenoa, sillä viidessä ensimmäisessä ottelussa OPA onnistui maalinteossa ainoastaan kahdesti. Kuudessa seuraavassa ottelussa maaliverkko on heilunut 28 kertaa, mutta lukemassa on huomioitava isonumeroinen voitto Monkuloista 10-1. Joukkueen paras pistemies on viime kauden Tervarit Teemu Mattila yhdeksällä (4+5) pisteellä ja toiseksi tehokkain on ollut Hannu Pirinen kahdeksalla (4+4)pisteellä.
Tervarit jatkaa ottelujaan joulutauon jälkeen sijalta 5. 18 pisteellä. Matkaa kärkeen on kuusi pistettä ja kolmanteen sijaan neljä pistettä. Kausi käynnistyi Tervareilla hyvin kuudella tappiottamalla ottelulla, mutta joukkoon mahtui kolme tasapeliä. Ennen joulua punamustilla oli vaikeampi jakso, johon mahtui neljä voitotonta ottelua. Joukkue kärsi kauden ensimmäisen tappionsa joulukuun puolivälissä AU:n vieraana, mutta palasi voittokantaan Monkuloita vastaan 10-0 voitolla.
Tervarit lähtee lauantain otteluun uskoen omaan pelaamiseensa. Panoksena on Oulun herruus kauden 2019-2020 osalta, joten kumpikin joukkue pistää parastaan eikä sarjasijoituksilla ole väliä. Joukkueen terveystilanne on ollut läpi kauden hyvä ja poissa on varmuudella ainoastaan loppukauden poissaoleva Paavo Jokinen. Kummallakaan joukkueella ei ole myöskään pelikieltoja, joten Tervari-valmennuksella on käytössään paras miehistö. Tervareiden viikko on kiireinen, sillä joukkue pelaa kolme ottelua viikossa.
Oululaiset matkaavat loppiaisena Espooseen EBK:n vieraaksi ja lauantaina Ouluun saapuu vierailulle raahelainen AS Moon kello 19 käynnistyvään kamppailuun. Peliruuhka asettaa haasteen valmennukselle ja vaatii koko miehistön peluuttamista fyysisen kuorman jakamiseksi. Kaapo Lepojärvi nousi joukkueen sisäisen pistepörssin kärkeen ennen joulua 11 (5+6) pisteellään. Toni Kaikkosella on yhdeksän (4+5) pistettä ja Ville Niskalan pistesaldo on kahdeksan (4+4).
Ottelu käynnistyy Oulun Urheilutalolla kello 19. Tervetuloa nauttimaan Futsal-Ykkösen paikalliskamppailusta.