Tervarit matkaa sunnuntaina Jyväskylään KaDyn vieraaksi
20.10.2018
Tervarit jatkaa sunnuntaina Futsal-Liigassa ottelujaan Kampuksen Dynamon vieraana. Ottelu pelataan poikkeuksellisesti Hankasalmella kello 17 alkaen. Viikolla Tervarit eteni Futsal Cupin toiselle kierrokselle selvin 7-0 (4-0) loppunumeroin. Kahta sarjaporrasta alempana pelaava MBKU antoi miehekkään vastuksen, mutta maalissa pelannut Matti Sivonen oli ohittamaton. Tervareiden maalintekijöinä onnistuivat kahdesti maalanneet Juho Väinälä ja Mikko Suomela, Niko Junkkari ja Paavo Jokinen. Yksi maali merkattiin MBKU:n omaksi maaliksi. Toisen kierroksen ottelu pelataan aikajanalla 23.10.-11.11.2018
Kotijoukkue Kampuksen Dynamo on viime kauden Suomen mestari, joten vastus on kovimmasta päästä. Jyväskyläläiset ovat vuosia tehneet pitkäjänteistä työtä ja viime keväänä he olivat selkeästi sarjan paras ja tasaisin joukkue. Montenegrolaisen päävalmentaja Vasko Vujović luotsaa toista kautta jyväskyläläisiä ja hänellä on käytössään edelleen sarjan kovin materiaalia pelaajistoon viime kauden jälkeen tulleista hienoisista muutoksista. Viime kauden jälkeen joukkueen jättivät runkopelaajista Italiaan siirtynyt Jukka Kytölä, GFT:n paitaan matkannut Miika Hosio sekä Joutsan Seudun Palloon siirtyneet Markus Rautiainen ja Jesse Kalliokoski.
Lähtijöitä korvaamaan hankittiin Serbian maajoukkuepelaaja Kristijan Radin ja Montenegrosta siirtynyt Nikola Vidaković. PP-70:n riveistä Jyväskylään siirtyi Joona Valkama. Joukkueen tavoitteena on uusia Suomen mestaruus. Alkukaudesta KaDy on harjoitus- ja liigapelien lisäksi Mestareiden liigassa, josta se putosi lokakuun alun turnauksen jälkeen. Liigassa joukkue on ottanut pelkkiä voittoja kolmesta ottelustaan, joista kaksi on pelattu kotona. Ensin kaatuivat Leijona Futsal ja Mad Max. Viime viikonloppuna joukkue 5-0 vierasvoiton Kemistä. Alkukaudesta KaDy on kotisivujensa ennakon mukaan ollut tehokas varsinkin erikoistilanteissa, joten Tervareiden tulee ottaa ne tarkasti. He ovat tehneet hyökkäyspään sivurajoista jo neljä maalia ja yhden kulman jälkitilanteesta.
Pelaajisto on edelleen Suomen huipputasoa ja maalissa ovat vuorotelleet ex-Tervarit Juha-Matti Savolainen ja Niila-Ville Laitinen. Kenttäpelaajista Mikko Kytölä on ollut yksi Suomen parhaista jo pitkään. Jani Korpela ja Sergei Korsunov onnistuivat viime kaudella ja vankistivat asemiaan maajoukkueringissä vahvoilla sekä liigassa että kansainvälisillä kentillä. Tällä kaudella Tero Intala on noussut isompaan rooliin muutosten ja mielenkiintoista on nähdä jyväskyläisten vahvistusten taso.
Tervareilla on jälleen kahden pelin viikko ja vastus säilyy edelleen huippukovana. Viikon Futsal Cupin ottelussa joukkue sai laajalla rintamalla onnistumisia ja vastuuta. Vaikka voittosarake näyttää vielä nollaa oululaisten on pelissä ollut hyviä merkkejä. Kovia vastustajia vastaan ei kärsi kuitenkaan tulla helppoja virheitä eikä pallon menetyksiä kriittisillä kentän osa-alueilla. Joukkue on matkaa Jyväskylää huomenna ja kokoonpanot julkaistaan tunti ennen ottelua. Uutena pelaajana Tervareiden riveissä pelasi jo torstaina Mikko Suomela, joka jatkaa oululaisten riveissä jatkossakin. Varmoja poissaolijoita ovat edelleen Sampo Lastuvirta ja Iiro Vandell.
Joukkue tarvitsee huomenna tiiviin joukkuepelaamisen lisäksi yhtenäistä puolustamista. Maaleja on mennyt alkukaudesta liikaa omiin ja vastustajat ovat päässeet liian helposti pallonmenetysten jälkeen nopeisiin vastahyökkäyksiin, jotka ovat vaarallisiin maalintekotilanteisiin liian usein. Omassa hyökkäyspelaamisessa on syytä kiinnittää huomiota muun muassa laukausten laatuun.
Sunnuntaina kello 17 käynnistyvä ottelu on nähtävissä suorana nettilähetyksenä Futsal-liiga.tv:n kautta.