Viiden ottelun vierasputki käynnistyy Tampereelta
12.11.2016
Tervarit aloittaa tänään lauantaina viiden vierasottelun sarjansa ottelulla Tampereella PP-70:n vieraana kello 14 ja huomenna oululaiset jatkavat matkaansa Jyväskylään Liikunnan Riemun vieraaksi. Marras- ja joulukuun aikana punamustat matkustavat Kemiin ja uudestaan Tampereelle ennen kuin siirrytään joulutauolle KaDy-kotiottelun jälkeen. Tulevina viikkoina pelataan tärkeitä otteluita koko kauden kannalta, joista olisi tärkeää saada lisäpisteitä sarjasijoituksen parantamiseksi.
Kolmannen kauden Futsal-liigassa aloittanut PP-70 säilytti viime kaudella paikkansa karsintojen kautta, jossa se voitti PS Villan värikkäiden vaiheiden jälkeen. Janne Malmi toimii joukkueen päävalmentaja apunaan Pasi Hovi ja Jussi Ahokas. Kesän aikana PP-70 menetti kenties suuremman tähtensä Sergei Korsunovin Kampuksen Dynamoon ja Simo Martiskainen Ilvekseen vuoden tauon jälkeen. Menetyksiä he paikkasivat tekemällä sopimukset Ilves Akatemiasta saapuville Mikko Ala-Hakunille ja Mauno Sirenille, jalkapallopuolelta seuran värejä kantaville Tommi Puronaholle ja Pyry Haanpäälle. Seura solmi lisäksi tärkeät jatkosopimukset Intalan veljesten, Jeren ja Teron kanssa.
Alkukaudesta tamperelaiset ovat pelanneet seitsemän ottelua, joista ovat voittaneet kolme sarjasijoituksen ollessa 8.. Voitoista kaksi on tullut jatko-ottelun jälkeen ja heillä on kasassa seitsemän pistettä maalierolla 19-31. Alkukauden tehokkain pelaaja tamperelaisten riveissä on ollut Tero Intala 4+2 pisteillä Matias Hovin säestäessä 3+2 tehoillaan. PP-70 on hävinnyt kaksi viimeistä otteluaan, viime viikonloppuna Ruutupaidat oli parempi lukemin 4-1 ja ennen maajoukkuetaukoa KaDy otti pisteet 8-3 voitolla. Viimeisin voitto on paikallisvastustaja Ilveksestä ennen maajoukkuetaukoa voittomaalikisan jälkeen. Tamperelaiset ovat pelanneet pääosin tiukkoja otteluita alkukaudesta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, joten tänään on odotettavissa tasainen vääntö Tesoman Palloiluhallissa.
Viime viikonloppuna PJK:n voittanut Tervarit lähtee otteluun pisteen takamatkalta kotijoukkueeseen nähden. Henkisesti tärkeän voiton ottaneet oululaiset ovat saaneet vahvistusta jalkapallokauden päättymisen jälkeen Iiro Vandellista, Konstantin Belovista ja Titi Essombasta, jotka ovat tuoneet lisävaihtoehtoja pelaajavalmentaja Adrian Rizvanille. Viikonloppuun oululaiset pääsevät lähtemään ehjän treeniviikon jälkeen iskukykyisellä kokoonpanolla. Lauantaina oululaiset pyrkivät pitämään oman pään tiiviinä ja hyödyntämään hyökkäyspäässä tulleet paikat. Tervareiden sijoitus sarjataulukossa on 10. ja he ovat pisteet päässä tamperelaisista ennen ottelua, joten voitolla sarjasijoitus paranisi tiukassa alemmassa keskikastissa.
Joukkueiden kokoonpanot julkaistaan tunti ennen ottelua futsal.fi-sivustolla ja iltapäivän ottelu tullaan lähettämään Futsal-liiga.tv:n kautta ilmaisena nettilähetyksenä. Tervareiden sosiaalisen median tilit Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa seuraavat ottelua mahdollisuuksien mukaan.