Lauantaina pelataan isoilla panoksilla pohjoisen derbyssä

18.02.2016

Lauantaina pelataan isoilla panoksilla pohjoisen derbyn merkeissä, kun Urheilutalolle saapuu vieraaksi kello 15 alkavaan otteluun sarjanousija FC Kemi. Ottelun tärkeyttä ei voi etukäteen korostaa liikaa, sillä joukkueet ovat sarjassa tasapisteissä sijoilla 7. ja 8.. Vierailla on pelattuna yksi ottelu vähemmän kuin Tervareilla ennen viikonloppua, mutta ottelut saadaan tasattua sunnuntaina, kun kemiläiset matkustavat Sieviin viime kauden Suomen mestarin vieraaksi. Runkosarjaa on jäljellä viisi ottelua ennen lauantaina ja taisto pudotuspelikoista käy kiivaana.

FC Kemi lähti kauteen ennakkoluulottomasti luottaen pitkälti viime kauden sarjanousun hankkineeseen miehistöön. Päävalmentaja Kalle Huusko viritti joukkueen hyvään lentoon alkukaudesta ja joukkue keräsi ensimmäisestä kymmenestä ottelusta lupaavat viisi voittoa. Seuraavasta kuudesta pelistä saldona on ollut kuitenkin vain yksi voitto, joten punaisten käyrä on ollut laskeva uhkaavasti pudotuspelipaikkaa ajatellen. Kemiläiset ovat keränneet pääosan pisteistään pienessä kotisalissaan, sillä vierassaldo näyttää murheelliselta: 0 voittoa ja 7 tappiota. Joukkueen on pakko loppukaudesta kerätä pisteitä myös vieraista, sillä kuudesta viimeisestä pelistä pelataan neljä vieraskentällä.

Kemin joukkue on sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Seuralla on junioritoimintaa, jonka helmiä on nähty kuluvalla kaudella Futsal-liigassa ja nuorten liigassa. FC Kemin tehokkain pelaaja on Iiro Vanha, joka on kerännyt 7+8 tehot kauden aikana ja perässä tulee Sami Huhtiniemi 7+5 tehoillaan. Kokenut Keijo Huusko on kova vääntäjä ja tullee aiheuttamaan Tervareille lauantaina päänsärkyä, jos hänen annetaan häärätä hyökkäyspäässä vahvuuksillaan. Joukkueella ei ole pelikieltoja, mutta kokoonpano on vielä ennakkoa kirjoitettaessa hämärän peitossa millaisen miehistön Huusko saa kasattua matkaan. Lähestyvä jalkapallokausi voi aiheuttaa poissaoloja vieraille.

Tervarit kävi pelaamassa sunnuntaina Jyväskylässä poissaolojen rasittamana Kampuksen Dynamoa vastaan, josta saldona oli 0-1 tappio tiukan taistelun jälkeen. Rivistöstä puuttuu varmuudella pelikieltoaan sovittava Adrian Rizvani sekä RoPS:n mukana oleva Ville Saxman, mutta lauantaina valmennuksen käytössä on iskukyisempi joukkue kuin viime viikonloppuna. Mielenkiintoinen pelaaja on Leijona-pelissä ensiesiintymisen tehnyt Rony Knape, joka esitti lupaavia otteita. Lauantaina tarvitaan kuitenkin myös joukkueen kokeneelta osastolta kypsyyttä ja kylmäpäisyyttä tiukassa paikassa.

Isolla sydämellä pelaava Tervari-joukko on parantanut otteitaan kauden kuluessa, kun takana on enemmän yhteisiä tapahtumia uusiutuneella joukkueella. Otteet ovat olleet tasaisempia pelin sisällä ja puolustustyöskentelyyn on löytynyt ryhtiä alkukauteen verrattuna. Maalivahtipeli on ollut rautaa Lari Honkasen kasvettua liigaveskarin saappaisiin ja tässä vaiheessa voidaan todeta Oulussa kasvavan tulevan liigan huippuvahti Juho Keskisen opissa. KaDy-ottelu osoitti, että joukkueesta löytyy taistelutahtoa vaikeillakin hetkillä ja lauantaina testataan miten punamustat hyödyntävät kotikentän tuoman edun tiukassa paikassa. Tunne on kanavoitava oikeisiin asioihin, jotta pistesaldoon saadaan lisätäytettä taistelussa pudotuspelipaikassa.

Tervetuloa seuraamaan pohjoisen derbyä ja tukemaan Tervarit voittoon Urheilutalolla lauantaina kello 15.00. Ottelussa ovat myynnissä seuran uudet kaulahuivit 20 euron hintaan. Liput otteluun kustantavat: 10 euroa (aikuiset), 7 euroa (eläk. ja opisk.), 5 euroa (Alle 15-v. lapset) ja 0 euroa (Alle 7-vuotiaat). Tervareiden sosiaalisen median kanavat palvelevat tässäkin ottelussa etäkannattajia muun muassa Twitterissä tilillä @TervaritLIVE. Muistatahan seurata meidän muitakin sosiaalisen median kanavia, kuten Facebook-sivuamme https://www.facebook.com/ouluntervarit,, johon päivitämme säännöllisesti tilanteita ja tunnelmia sekä Instagramia osoitteessa http://www.instagram.com/OulunTervarit

Uutisarkistoon »