GFT takoi tylyt lukemat taululle
15.11.2015
Espoon GFT takoi taululle tylyt 9-3 (5-2) loppunumerot sunnuntaina pelatussa Futsal-liigan taistossa. Tervarien ilta synkkeni jo kuudennella minuutilla, kun Tervarit 1-0 johtoon vienyt Adrian Rizvani hiiltyi saamastaan varoituksesta ja protestoi itsensä suihkuun toisella keltaisella kortilla.
GFT käytti kahden minuutin etsikkoaikansa hyväkseen ja siirtyi 2-1 johtoon, kun punaisesta kortista tullutta ylivoimapeliä oli jäljellä enää kaksi sekuntia. Illan parhaan pelurin Panu Aution (2+3) syöttö tavoittti ottelussa hattutempun laukoneen Jarkko Reinikan, joka ohitti laukauksellaan Juho Keskistä kotijoukkueen maalilla paikanneen Lari Honkasen.
Rizvanin ulosajo sekoitti isäntien pelin ja GFT karkasi jo 4-1 johtoon Farian ja Reinikan maaleilla. Heikki Halmet toi oululaiset vielä peliin mukaaan ajassa 18.47 syntyneellä 2-4 kavennusmaalilla, johon esityön tarjoili Matias Juntunen. Tervarien kohtaloksi koitui jakson kuudes varoitus ajassa 19.35. Maestro Autio tälläsi pallon 10 metrin kumulatiivisesta rangaistuspotkusta varmasti ohi Honkasen ja tauolle siirryttiin GFT:n tahdissa 5-2 llukemin.
Tervarit nosti toisella jaksolla prässiään ja sai luoduksi painetta Espoolaisten puolustusalueelle. Kauden avausmaalinsa laukonut Teemu Pähtilä tälläsi 3-5 kavennuksen ajassa 26.43, mutta GFT rokotti vain 49 sekuntia myöhemmin Hossein Atayin siirtäessä vieraat pelin käytännössä ratkaisseeseen kolmen maalin johtoon.
Tervarien pelaajavalmentaja Heikki Halmet oli äärettömän pettynyt sunnuntain loppunumeroihin.
- Annamme tällä hetkellä ihan liikaa vastustajillemme siimaa omilla hölmöilyillämme. GFT rankaisi tänään kaksi kertaa omaa maaliamme seuranneissa vaihdoissa, vaikka jokainen tietää jo kentälle mennessään, että seuraava minuutti oman maalin jälkeen pitäisi pelata erityisen tarkasti, mutta jostain syystä pakkamme hajoaa liian helposti käsiin, Halmet manasi.
Tervarit haki viimeiset viisi minuuttia kavennusta viidellä kenttäpelaajaalla, mutta Dritan Stafsulan ja Matias Juntusen tolppalaukauksiin kuivuivat isäntien mahdollisuudet. GFT rankaisi armotta pallonmenetyksistä ja runnoi pallon vielä kolmesti punamustien verkkoon varmistaen kolme sarjapistettä maalein 3-9.
Kaksi edellistä kotipeliään hävinneiden Tervarien syksystä uhkaa tulla synkän musta ellei joukkue kykene kääntämään kurssiaan ensi viikonvaihteen tuplavieraspeleissä. Oululaisia isännöivät Ilves FS ja Leijona Futsal Hämeen kiertueella.Punamustilla on plakkarissaan kuuden pelatun ottelun jälkeen vain kuusi sarjapistettä ja sijoitus on valumassa kovaa vauhtia kohti liigan häntäpäätä. Adrian Rizvani sovittelee pelikieltoaan, mutta sunnuntaina debytoinut Ville Saxman osoitti jo GFT-pelissä olevansa oiva lisä Tervarien pelaajapalettiin.