Pudotuspelit käynnistyvät lauantaina

02.03.2011

Kauden 2010-2011 Futsal-liiga lähestyy kevään ensimmäisten merkkien myötä kohti odotettua päätepysäkkiään eli finaaliotteluita. Armoton pudotus käynnistyy lauantaina puolivälierien myötä ja pelin henki on selvä: kahdella voitolla välieriin ja ottelusarjan häviäjä voi pakata kassinsa ja suunnata lomalle odottamaan seuraavaa syksyä.

Runkosarjan voittanut GFT ja viime kauden voittoaan puolustava Ilves FS selvittivät tiensä suoraan semifinaaleihin. Tervarien vastustajaksi asettuu viime kaudella jatkoajalla Oulusta pronssin ryöstänyt TPK Turusta, joten alkusarjassa kolmanneksi taistellut Tervarit on jo heti lauantaina suuren ottelun edessä. Toisessa puolivälieräparissa liigan suurin yllättäjä sarjanousija Sievi Futsal kamppailee jatkopaikasta KaDyn kanssa.

Puolivälierät pelataan tiiviillä aikataululla. Avausottelut pelataan lauantaina sarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä, sunnuntaina joukkueet vaihtava paikkakuntaa ja mahdollinen kolmas ja ratkaiseva ottelu pelataan jo keskiviikkona. Tervarit ja TPK iskevät yhteen lauantaina kello 15.00 Oulun urheilutalolla pelattavassa thrillerissä. Pudotuspelejä seuraa Ylen teksti-tv:n sivu 288 ja www.futsal.fi.

Uutisarkistoon »


 

Kaikki uutiset»