Tervarit juhli 20-vuotispäiväänsä Rizvanin johdolla

25.11.2014

Miehen ikään vuonna 2014 varttunut Oulun Tervarit jatkoi voitokkaita otteitaan kotiyleisönsä edessä Oulun urheilutalolla. Kauden kuudesta kamppailustaan vain KaDya vastaan vieraissa hävinneenä poistunut tervariryhmä takoi pelin päätösminuuteilla voittoon vaaditut osumat ja nousi 15 sarjapisteeseen voitollaan TPK:sta loppuluvuin 7-3 (2-2).

Tervarien tehomies oli, jälleen kerran, Adrian Rizvani. Hattutempun ja yhden maalisyötön kasannut pallotaituri näytti toisen jakson aikana koko joukkueelle voitontahtoa nostamalla Tervarit kahden maalin johtoon. TPK nousi vielä 33.minuutilla maalin päähän iskuasemiin, mutta pelin lopullinen ratkaisu nähtiin vieraiden hakiessa tasoitusta viidellä kenttäpelaajalla. Joni Vuorinen joutui rikkomaan oman maalinsa edustalla punaisen kortin arvoisesti ja oululaiset eivät jättäneet kahden minuutin ylivoimaansa hyödyntämättä. Kapteeni Ari Makowski viimeisteli ratkaisevan 5-3 osuman ajassa 37.14 pirteästi esiintyneen Riku Säärelän syötöstä.

Maalivahti Juha-Matti Savolainen pääsi myös kunnostautumaan maalintekijänä löydettyään koko kentän pituisella määrämittaisellaan tyhjänä ammottaneen TPK:n maalin naulaten taululle 7-3 voittolukemat.

Tervarien pelaajarintamalta nähtiin ja kuultiin positiivisia uutisia ensi viikonvaihteen tuplavieraspelejä ajatellen. Oskari Tervo teki kauden ensiesiintymisensä ja tarvitsi vain runsaat neljä minuuttia kauden avausmaaliinsa. Lisäksi Jani Paananen esitteli kotiyleisölle avauskenttään nostettuna uuden vahvistuksen Juho Väinälän, joka debytoi punamustassa paidassa entistä seuraansa TPK:ta vastaan. Väinälän toivat Ouluun opiskelut Linnanmaan akatemian kehdossa eli Oulun yliopistolla.

Tervarien kovan viikonvaihteen avaa lauantaina 29.11. vieraspeli Jyväskylässä paikallista Riemua vastaan ja sunnuntaina tie vie Espooseen, jossa isännöi kotisalissaan aina vaarallinen GFT. Jyväskylän pelistä on mahdollisuuksien rajoissa saatavillaa liikkuvaa livekuvaa netin välityksellä, tiedotamme tästä tarkemmin viikonlopun ennakkomme ja twitter-sivumme välityksellä.

Kotiyleisölle avautuu seuraava tilaisuus päästä ihastelemaan Paanasen ja Riku Haatajan virittämää futsal-sambaa urheilutalon lehtereillä pikkujoulukinkereiden merkeissä, kun 20.12. lauantaina Ouluun saapuu hallitseva mestari Ilves FS.

Uutisarkistoon »