Tervarit marssi yli köykäisen TP-Kaarlen

14.11.2010

Jo edellisellä kierroksella Haukiputaalla käytännössä kakkosmiehistöllään liikkeellä ollut TP-Kaarle ei saanut sunnuntainakaan jalkeille iskukykyistä ryhmää. Joukkue saapui Kokkolasta pelaajalistallaan urheasti taistelleen maalivahti Aki Lyyskin lisäksi vain kuusi kenttäpelaajaa ja yhden miehen huoltohenkilöstö.

Isänpäivänä pelatun ottelun tahdit olivat selvillä jo ensimmäisistä minuuteista lähtien. Kaarle ei kyennyt pelaamaan organisoitua futsalia ja jaksoi roikkua kamppailussa mukana 14 minuuttia, kunnes Tervarit naulasi Teemu Pähtilän toimesta 3-0 ja minuuttia myöhemmin Oskari Tervo laukoi kaksi maalia samassa vaihdossa varmistaen oululaisille 5-0 taukojohdon.

Cup-ottelun toinen puoliaika oli käytännössä pakollinen muodollisuus, jonka aikana pallo vietiin keskiympyrään maalin merkiksi peräti 11 kertaa. Tervarien paidassa paluun parketeille parin välivuoden jälkeen suoritti VPS:n riveissä Veikkausliigaa pelannut Jussi Äijälä, jonka sopimus vaasalaisseuran kanssa umpeutui kauden päätyttyä. Äijälä saalisti pelaamansa 20 minuutin aikana maalin ja syöttöpisteen.

Tervarien tehomiehinä kunnostautuvat kaksi maalia ja kolme maalisyöttöä kahminut Ari Makowski ja hattutempun mieheen viimeistelleet Oskari Tervo ja Harri Lehtiniemi.

Tervarien pelaajavalmentaja Jukka Korhonen oli jatkopaikasta huolimatta mietteliäänä ottelun jälkeen.

- Ei tämä ottelu käynyt edes laadukkaasta harjoitusottelusta, sillä Kaarle oli luovuttanut pelin jo käytännössä ennen alkuvihellystä. Cupin ohjelma sarjapelien väissä on kieltämättä varsin tiukka, mutta ei tämä ottelu jättänyt varmaan kenellekään hyvää kuvaa lajin luonteesta, Korhonen harmitteli rumaksi revenneitä lukemia.

Cupin viiden kierros pelataan neljässä otteluparissa, joiden voittajat jatkavat lopputurnausmuotoisena pelattaviin finaaleihin. Arvonta suoritetaan maanantaina 22.11.


Tervarit - TP-Kaarle 13-3 (5-0)

02.43 1-0 Ari Makowski
12.37 2-0 Harri Lehtiniemi (Makowski)
14.21 3-0 Teemu Pähtilä (Makowski)
15.04 4-0 Oskari Tervo (Iiro Vandell)
15.52 5-0 Tervo (Vandell)
24,04 6-0 Lehtiniemi (Jussi Äijälä)
24.57 6-1 Kim Palosaari (Janne Ahtinen)
28.04 7-1 Äijälä (Pähtilä)
30.50 8-1 Heikki Halmet (Makowski)
31.55 9-1 Tervo (Vandell)
33.54 10-1 Pähtilä (Juha-Matti Savolainen)
34.19 11-1 Lehtiniemi rp.
34.50 11-2 Mikko Venetpalo
39.33 12-2 Makowski (Halmet)
39.49 12-3 Palosaari (Aki Lyyski)
39.56 13-3 Halmet (Lehtiniemi)




Uutisarkistoon »


 

Kaikki uutiset»